URAVALMENNUS:
Sercado Group on ottanut uravalmennuksen ohjelmaansa saatuaan runsaasti sitä koskevia tiedusteluja. Käytössämme on Firework Career Coaching ohjelma, joka koostuu 12 valmennussessiosta ja asiakkaan suorittamista kotitehtävistä. Uravalmennusprosessin kokonaiskesto on noin 3kk.
Tutkimukset osoittavat, että työhönsä tyytyväisimmät ja motivoituneimmat ihmiset toimivat ammatissa, joka heijastaa sitä, keitä he todella ovat, heidän aitoa luonnettaan ja todellisia intohimojaan. Samalla työ ammentaa heidän sisäisistä vahvuuksistaan, ja he pääsevät siinä käyttämään itselleen mieluisimpia taitoja. Lisäksi unelmatyö sallii heidän kunnioittaa syvimpiä arvojaan.
Uravalmennuksen tavoitteena on saattaa asiakasta matkalla, jonka alussa hän mahdollisesti on tyytymätön nykyisiin työtehtäviin, tai työttömyysuhan alla ja epätietoinen siitä, mitä tehdä sen suhteen. Matkan edetessä löydetään selkeä näkemys asiakkaalle parhaiten soveltuvasta urasta, ja sen päätteeksi syntyy suunnitelma tämän vision toteuttamiseksi.